jyväskylän kalevalaiset naiset ry

Kalevalaisten Naisten Liiton jäsenyhdistys

 

 

 

 

Etusivu

Toiminta►

Tapahtumat►

Patsas

Kalevalaa lapsille

Yhteystiedot►

Jäseneksi►

 

Linkkejä

Kalevalaisten Naisten Liitto►

Kalevala Koru►

 

 

kalevalaa lapsille draaman ja käsityön keinoin

Jyväskylän Kalevalaiset Naiset ry käynnisti hankkeen, jossa Kalevalan tarustoa vietiin 7-12 -vuotiaille koululaisille draaman ja kädentaitojen työpajoina. Hankkeen toteuttamisessa olivat mukana Korpilahden Hurttian, Petäjäveden Tupamäen, Jämsänkosken Koskenpään ja Jämsän Partalan kyläkoulut.

Kimmoke pajojen syntymiselle saatiin Kirsti Mäkisen Suomen lasten Kalevalasta. Valmiina on kymmenen noin kaksituntista työpajakokonaisuutta. Työpajoissa selviävät Kalevalan tarinoiden salat itse kuvitellen, eläytyen ja tehden. Työpajojen aiheina ovat Maailman luominen, Iso tammi, kaskeaminen ja ohran kylvö, Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulanta, Ainon kohtalo, Joukahaisen kosto, Sammon taonta, Lemminkäinen ja Kyllikki, Lemminkäinen Tuonelassa, Pohjolan Neidon kilpakosinta ja Samporetki.

Aineiston käyttöön ja työpajojen toteuttamiseen olemme kouluttaneet mm. Helka-ohjaajia. Kalevalan tarustoihin ovat pajoissa tutustuneet myös vaihto-opiskelija-, aikuis- ja lapsiryhmät.

KIINNOSTUITKO? Lisätietoja toimintamallista ja työpajoista saat Maija-Stiina Jaatiselta (maija-stiina.jaatinen(at)pp1.inet.fi tai 040-575 1856), puhelut mielellään klo 16.00 jälkeen.

 

Päivitetty 27.07.2011